Ekologisia saippua- ja voidetuotteita – Suomalaista käsityötä

Wilmer & Co

Wilmer & Co

Wilmer & Co on vuonna 2017 perustettu luonnonkosmetiikkaa valmistava pienyritys Joensuun Iiksenvaaralla. Innostus luonnonkosmetiikkaan on saanut alkunsa pienestä pojanvekarasta nimeltään Wilmer, jonka syntymän myötä halu pienentää lapsen, perheen ja ympäristön kemikaalikuormitusta sai äidin perehtymään entistä enemmän luonnollisten, perinteisten saippua- ja voidetuotteiden valmistuksen ihmeelliseen maailmaan.

Ensimmäiset tuotteet valmistuivat omaan ja lähipiirin käyttöön jo lähes 10 vuotta sitten. Iiksenvaaran maaseudun rauhassa syntyvät perinteiset saippua- ja voidetuotteet pienissä erissä käsityönä. Tavoitteenamme on tarjota yksinkertaisia ja ekologisia tuotteita hellävaraiseen ihonhoitoon. Raaka-aineina käytämme:

• Elintarvikerasvoja- ja öljyjä
• Paikallista vuohenmaitoa
• Luonnollisia eteerisiä öljyjä, mausteita ja yrttejä tuomaan tuoksua
• Suklaata, mausteita ja rautaoksideja (jauhettua kiveä) värittämiseen

Tuotteet eivät sisällä keinotekoisia säilöntä-, väri- tai tuoksuaineita. Osa raaka-aineista on luomulaatua. Tuotteemme sopivat koko perheelle lapsista mummoihin ja vaareihin: saippua- ja shampootuotteet myös kissojen ja koirien turkkien pesuun. Tuotereseptimme ovat EU:n kosmetiikkalainsäädännön mukaisesti turvallisuustarkastettu ja listattu EU:n kosmetiikkatuotteiden tietokantaan.

Tuotekategoriat

Palasaippuat

Käsintehty, riittoisa palasaippua ilman keinotekoisia säilöntä- ja väriaineita taikka hajusteita. Ympäristöystävällinen vaihtoehto kasvojen ja käsien puhdistamiseen sekä suihkusaippuaksi. Oivallinen tuliainen esimerkiksi saunasaippuaksi. Käsintehty saippua sisältää runsaasti kosteutta iholle sitovaa glyseriiniä. Saippuamme puhdistavat ihoa ilman kuivattavaa vaikutusta. Palasaippuat sopivat koko perheelle, myös yli 3-vuotiaille lapsille. Anna saippuapalan kuivahtaa käyttökertojen välillä.

6,50e/100g pala

Ihovoiteet

8Ihovoiteet on tarkoitettu koko vartalon hellimiseen kasvoista varpaisiin.

Ihovoide

Natural (tuoksuton) on alunperin kehitetty halkeilevien kantapäiden hoitoon, minkä jälkeen sen on huomattu sopivan myös esimerkiksi kasvojen ihonhoitoon. Tuote on 100% kasviöljyistä valmistettu, se imeytyy hyvin eikä jätä iholle kiiltävää pintaa. Vain pieni määrä tuotetta riittää: sulata nokare voidetta sormien välissä ja levitä iholle. Vaihtoehtoina hajustamaton (tuoksuu miedosti suklaalta sisältämänsä kaakaovoin vuoksi) sekä laventeli (tuoksu eteerisestä laventeliöljystä). Laventelintuoksuinen versio sopii myös miedoksi hyttysten karkoitteeksi esimerkiksi lapsille. Sisältää mm. oliivi- ja kookosöljyä sekä karitevoita, mehiläisvahaa ja kaakaovoita.

8e/40g rasia

Palashampoot

Shampoo palamuodossa. Palasaippua tai -shampoo on kuin näkkileipä: kuivattu tuote säilyy ilman säilöntäaineita, mutta tuore tai nestemäinen muoto tarvitsee säilyäkseen säilöntäaineita. Palashampoo säästää luontoa – Vähemmän pakkausmateriaalia ja vähemmän kemikaalikuormaa sekä tuotteen että pakkauksen kautta.

Erinomainen tuote lentomatkustajille, sillä kuivatuotteena palashampoon voi pakata käsimatkatavaroihin ja se sopii myös koko vartalon suihkusaippuaksi. Tarvitset matkallesi vain yhden tuotteen peseytymistä varten.

Kaikki palashampoot on valmistettu ilman keinotekoisia säilöntä-, väri- tai hajusteaineita. Palashampoot sopivat koko perheelle, myös yli 3-vuotiaille lapsille. Palashampoot ovat erittäin riittoisia, sillä jopa kerran päivässä hiusten pesuun käytettyinä ne kestävät yli kuukauden. Anna shampoopalan kuivahtaa käyttökertojen välillä.

9e/100g pala

Karitevoide

Karitevoide sisältää kunnon annoksen luonnon vitamiineja (mm. A-, E- ja F-vitamiinia). Karitevoiteemme on tuoksuton yleisvoide, joka sopii esimerkiksi huulille, kantapäihin, pakkasvoiteeksi tai vauvan vaippavoiteeksi. Voide hoitaa luonnonmukaisesti rikkinäistä ja ärtynyttä ihoa. Vain pieni määrä tuotetta riittää: sulata nokare voidetta sormien välissä ja levitä iholle. Sisältää 90% luomulaatuista karitevoita ja 10% auringonkukkaöljyä.

8e/40g rasia

Huulivoiteet

Huulivoiteemme ovat huulia hoitavia kasviöljypohjaisia voiteita. Huulivoiteemme hoitavat huulia ilman keinotekoisia säilöntä-, väri- tai hajusteaineita. Huulivoiteiden tuoksut tulevat eteerisistä öljyistä, ja värillisten huulivoiteiden värit ovat peräisin rautaoksideista (jauhettua kiveä). Wilmer & Co -huulivoiteet eivät maistu. Tuoksuvien vaihtoehtojen lisäksi valikoimissamme on myös tuoksuton vaihtoehto (natural).

Huulivoiteet sopivat erinomaisesti myös lapsille, sillä ne sisältävät vain elintarvikekäyttöön tarkoitettuja rasvoja ja öljyjä.

3,50e/6g tuubi

Saippua-alustat ja rasiat

Saippua-alustat

Läpi rei’itetyt, puiset saippua-alustamme palasaippuoille tai shampoille ovat lämpökäsiteltyä, öljyttyä tervaleppää. Saippua-alustat on valmistettu käsityönä Joensuussa, ja niitä voi käyttää joko aluslautasen päällä taikka sellaisinaan. Saippua-alustan päällä palasaippua kuivuu käyttökertojen välillä, ja kestää näin mahdollisimman pitkään. Saippua-alusta ei halkea käytössä.

Saippuarasiat

Vesitiiviit ja kestävät saippuarasiamme ovat taipuisaa PP-muovia. Rasioissamme on irrallinen ritilä, jonka päällä saippuapala pysyy kuivana. Rasia on käytännöllinen esimerkiksi uimahalli- ja pidemmillekin matkoille. Kaikki vakiokokoiset Wilmer & Co saippua- ja shampootuotteet mahtuvat saippuarasiaan.

Puinen saippua-alusta: 5e
Saippuarasia: 5e

Tuotteet

Tuoteselosteet

Kamomilla-kookos shampoo:

Sopii kaikille hiuslaaduille, mutta erityisesti ohuille ja normaaleille/rasvoittuville hiuksille. Kamomilla hoitaa ja kirkastaa vaaleiden hiuksien sävyä. Ei lisättyjä tuoksuja.

Ingredients: Cocos Nucifera (kookosöljy), Aqua (vesi), Sodium Hydroxide (lipeä), Matricaria recutita (kamomilla)

Rooibos-kookos shampoo:
Perusresepti sama kuin kamomilla-kookosshampoossa, mutta rooibos tummille hiuksille, lisää kiiltoa, erityisesti ohuille ja normaaleille/rasvoittuville hiuksille. Ei lisättyjä tuoksuja.

Ingredients: Cocos Nucifera (kookosöljy), Aqua (vesi), Sodium Hydroxide (lipeä), Aspalathus Linearis (rooibos)

Jojoba-avokado shampoo:
Sisältää kunnon tujauksen hiuksia hoitavia öljyjä kuten jojobaa, risiiniä, avokadoa, mantelia, kookosöljyä, kaakaovoita ja karitevoita. Erityisesti vähemmän rasvoittuville, karkeammille hiuksille. Sopii sekä vaaleille että tummille hiuksille. Ei lisättyjä tuoksuja.

Ingredients: Cocos Nucifera (kookosöljy), Olea Europaea (oliiviöljy), Aqua (vesi), Sodium Hydroxide (lipeä), Helianthus Annuus (auringonkukkaöljy), Ricinus Communis (risiiniöljy), Persea Gratissima (avokadoöljy), Theobroma Cacao (kaakaovoi), Butyrospermum Parkii (karitevoi), Simmondsia chinensis seed oil (jojobaöljy)

Oliivilehtosaippua:
(oliiviöljysaippua): Perinteinen oliiviöljysaippua. Ei lisättyjä tuoksuaineita. Lähes tuoksuton.

Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Aqua (vesi), Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Helianthus Annuus (auringonkukkaöljy)

Piparkakkusaippua:
Mausteinen saippua, sisältää piparkakkumausteita. Mieto piparkakun tuoksu.

Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Aqua (vesi), Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Helianthus Annuus (auringonkukkaöljy), Piper Nigrum (mustapippuri), Syzygium aromaticium (neilikka), Elettaria cardamomum (kardemumma), Myristica Fragrans (muskottipähkinä), Aurantium Amara Citrus (pomeranssinkuori)

Suklaakakkusaippua:
Ylellinen saippua kuin tiikerikakku, sisältää oikeaa suklaata. Ei lisättyjä tuoksuaineita.

Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Aqua (vesi), Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Helianthus Annuus (auringonkukkaöljy), Theobroma Cacao Powder (100% kaakaojauhe )

Laventelisaippua:
Raikkaan tuoksuva laventelisaippua saa tuoksunsa aidosta eteerisestä laventeliöljystä.

Ingredients: Brassica Campestris Seed Oil (rypsiöljy), Aqua (vesi), Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Elaeis Guineensis Oil (palmuöljy), Lavandula Angustifolia Oil (laventeliöljy)

Minttusaippua:
Virkistävän tuoksuva minttusaippua saa tuoksunsa itsekasvatetusta mintusta valmistetusta minttuhaudukkeesta ja aidosta eteerisestä piparminttuöljystä. Väri vaihtelee vaaleasta rusehtavaan.

Ingredients: Brassica Campestris Seed Oil (rypsiöljy), Aqua (vesi), Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Elaeis Guineensis oil (palmuöljy), Mentha Piperita oil (eteerinen piparminttuöljy)

Bourbon vaniljasaippua:
Ihoa hellivä vaniljainen saippua sisältää aitoa, jauhettua Bourbon vaniljaa. Vanilja on luontaisesti antibakteerinen ja ihoa rauhoittava kasvi. Ei lisättyjä tuoksuaineita. Lähes tuoksuton.

Ingredients: Brassica Campestris Seed Oil (rypsiöljy), Aqua (vesi), Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Elaeis Guineensis oil (palmuöljy), Vanilla Plantifolia (Bourbon vanilja)

Kamomillasaippua:
Ihoa rauhoittava kamomilla on luontaisesti antibakteerinen ja tulehduksia hoitava yrtti. Saippua sisältää aitoa kamomillaa. Ei lisättyjä tuoksuaineita. Mieto kamomillan tuoksu.

Ingredients: Brassica Campestris Seed Oil (rypsiöljy), Aqua (vesi), Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Elaeis Guineensis oil (palmuöljy), Chamomilla Recutita (matricaria) Flower Powder (kamomilla)

Samettinen saippua:

Saippuan sisältämä perunatärkkelys tekee vaahdosta samettisen pehmeän. Mieto saippua sisältää koristeena unikonsiemeniä. Ei lisättyjä tuoksuaineita. Lähes tuoksuton.

Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Aqua (vesi), Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Helianthus Annuus (auringonkukkaöljy), Solanum Tuberosum Starch (perunatärkkelys), Papaver Orientle Seed (unikonsiemen) 

 

Lempeä tuuli saippua:
• Perinteinen oliiviöljysaippua ilman tuoksua. Kaunis puna-vihreä väri jauhetusta kosmetiikkatasoisesta rautaoksidista (jauhettua kiveä). Ei lisättyjä tuoksuaineita. Lähes tuoksuton.

Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Helianthus Annuus (auringonkukkaöljy), Natural colours (luonnollisia väriaineita)(CI77288, CI77491, CI77019)

Keittiö/kahvisaippua:
Keittiön ehdoton ase likaisia käsiä vastaan. Saippuan sisältämä kahvi pesee kädet putipuhtaiksi rasvoista, pesee pois jopa autonrassausrasvat kuivattamatta käsiä. Eliminoi tehokkaasti kalan ja sipulin tuoksun. Sopii mainiosti myös suihkusaippuaksi (poistaa tehokkaasti hienhajua), ihoa kuoriva. Mieto kahvin tuoksu. Ei lisättyjä tuoksuaineita.

Ingredients: Brassica Campestris Seed Oil (rypsiöljy), Aqua (vesi),Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Elaeis Guineensis oil (palmuöljy), Coffea Arabica (kahvi)

Olutsaippua:
Oma saippua erityisesti miehille. Oluen sisältämä B-vitamiini hellii ihoa ja hiuksia. Sopivan karski yhdistelmä olutta, kahvia ja suklaata. Yleissaippua käsisaippuasta suihkusaippuaksi. Sisältää aitoa tummaa olutta, kahvia ja suklaata. Ei lisättyjä tuoksuaineita.

Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Beer (olut), Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Helianthus Annuus (auringonkukkaöljy), Theobroma Cacao Powder (100% kaakaojauhe), Coffea Arabica (kahvi)

Vuorisuolasaippua:
Himalajansuola puhdistaa ja desinfioi, sekä sen mineraalit ravitsevat ihoa. Ihoa kuoriva. Poistaa hienhajua. Kova ja riittoisa saippua. Ei lisättyjä tuoksuaineita. Tuoksuton.

Ingredients: Sodium Chloride (himalajanvuorisuola), Cocos Nucifera (kookosöljy), Aqua (vesi), Sodium Hydroxide (lipeä), Ricinus Communis (risiiniöljy), Theobroma Cacao (Cocoa) Seed Butter (kaakaovoi)

Vuohenmaitosaippua:

Tohmajärveläisten vuohien maidosta valmistetaan ihoa hellivä kermaisella vaahdolla varustettu saippua. Sopii erityisesti kuivalle ja atooppiselle iholle. Ei lisättyjä tuoksuja.

Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Goat milk (vuohenmaito), Cocos Nucifera (kookosöljy), Sodium Hydroxide (lipeä), Helianthus Annuus (auringonkukkaöljy)

Ihovoide Natural (tuoksuton):
Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Cocos Nucifera (kookosöljy), Cera Alba (mehiläisvaha), Butyrospermum Parkii (karitevoi, luomulaatu), Theobroma Cacao (kaakaovoi), Tocophenol (e-vitamiini)
Ihovoide Laventeli:
Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Cocos Nucifera (kookosöljy, luomulaatu), Cera Alba (mehiläisvaha, Butyrospermum Parkii (karitevoi), Theobroma Cacao (kaakaovoi), Lavendula Angustifolia (laventeliöljy), Tocophenol (e-vitamiini)
Karitevoide (tuoksuton):
Ingredients: Butyrospermum Parkii (karitevoi, luomulaatu), Helianthus Annus Oil (auringonkukkaöljy)
Natural huulivoide (tuoksuton):
Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Cera Alba (mehiläisvaha), Cocos Nucifera (kookosöljy), Butyrospermum Parkii (karitevoi), Prunus Amygdalus Dulcis (manteliöljy), Tocophenol (e-vitamiini)
Bourbon vanilja huulivoide (mieto vaniljan tuoksuinen):

Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Cera Alba (mehiläisvaha), Cocos Nucifera (kookosöljy), Butyrospermum Parkii (karitevoi), Prunus Amygdalus Dulcis (manteliöljy), Vanilla Planifolia Seed (vanilja), Tocophenol (e-vitamiini)(TOISTAISEKSI EI VALIKOIMASSA)

 

Laventeli huulivoide (laventelin tuoksuinen):
Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Cera Alba (mehiläisvaha), Cocos Nucifera (kookosöljy), Butyrospermum Parkii (karitevoi), Prunus Amygdalus Dulcis (manteliöljy), Lavendula Angustifolia oil (laventeliöljy), Tocophenol (e-vitamiini)
Appelsiini huulivoide (raikas appelsiinin tuoksuinen):
Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Cera Alba (mehiläisvaha), Cocos Nucifera (kookosöljy), Butyrospermum Parkii (karitevoi), Prunus Amygdalus Dulcis (manteliöljy), Sitrus Aurantium Dulcis Peel Oil (appelsiiniöljy), Tocophenol (e-vitamiini)
Minttusuklaa huulivoide (raikas minttusuklaan tuoksuinen, suklaannystävän lempihuulivoide):
Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Cera Alba (mehiläisvaha), Cocos Nucifera (kookosöljy), Theobroma Cacao Seed Butter (kaakaovoi), Prunus Amygdalus Dulcis (manteliöljy), Mentha Piperita Oil (piparminttuöljy), Tocophenol (e-vitamiini)
Tropical huulivoide (trooppinen kookos-mandariiniyhdistelmätuoksu):
Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Cera Alba (mehiläisvaha), Cocos Nucifera (kookosöljy), Prunus Amygdalus Dulcis (manteliöljy), Citrus Reticulata Peel Oil (mandariiniöljy), Tocophenol (e-vitamiini)
Kookos huulivoide (kookoksen tuoksuinen):
Ingredients: Olea Europaea (oliiviöljy), Cera Alba (mehiläisvaha), Cocos Nucifera (kookosöljy), Prunus Amygdalus Dulcis (manteliöljy), Tocophenol (e-vitamiini)
Pink huulivoide (helmiäistä ja metallinhohtoista pinkkiä, läpikuultava huulikiille, tuoksuton):
Ingredients: Olea (oliiviöljy) Europaea, Cera (mehiläisvaha) Alba, Cocos (kookosöljy) Nucifera, Theobroma (kaakaovoi) Cacao Seed, Prunus Amygdalus (manteliöljy) Dulcis, Tocophenol (e-vitamiini), Mica (luonnolliset väriaineet) (CI77491, CI77891)
Magic Red huulivoide (helmiäistä ja ruskehtavan punainen tummempi sävy, läpikuultava huulikiille, tuoksuton):
Ingredients: Olea (oliiviöljy) Europaea, Cera (mehiläisvaha) Alba, Cocos (kookosöljy) Nucifera, Theobroma (kaakaovoi) Cacao Seed, Prunus Amygdalus (manteliöljy) Dulcis, Tocophenol (e-vitamiini), Mica (luonnolliset väriaineet) (CI77491)

Galleria

Löydä meidät

Ajankohtaista

Tuotteita ja hintoja voi tiedustella myös suoraan Wilmer & Co:lta sähköpostitse info@wilmerco.fi.

Toimitus noutona tai postin kautta.

Tuotteiden saatavuus

Tuotteitamme on myynnissä

JOENSUUSSA:

• Emman Puodissa, Joensuun Kauppahalli

• Joensuun seudun markkinatapahtumissa ympäri vuoden (mm. Areenan markkinatapahtumat)
• Tilausmyyntinä: tuotteita voi tilata osoitteesta info@wilmerco.fi

Yhteystiedot

Wilmer & Co
Joensuu
Riitta Sorsa
info@wilmerco.fi

Wilmer & Co | Facebook